Karvaiset ystävämme

Kaikki koiramme ovat meille rakkaita perheenjäseniä joiden vuoksi tekisimme mitä vain. Koirat elävät täysin normaalia koiran elämää, vaikkakin käymme näyttelyissä ja harrastamme niiden kanssa erilaisia lajeja. Olemme päättäneet, että jos koira kykenee, niin se tulee suorittamaan elämänsä aikana käyttäytymiskokeen, eli BH:n. Jokaiselle koiralle valitaan kaksi päälajia joissa se tulee kisaamaan aktiivisesti, nämä kaksi lajia valitaan tarkoin koiran soveltuvuuden ja kyvykkyyden pohjalta. Kaikki koirat kun eivät aina kykene niihin lajeihin, mihin se rodun puolesta soveltuisi.

Koiramme saavat päivittäin juosta aidatulla pihalla niin paljon kuin haluavat - suora kulku sisältä ulos. Käymme myös pitkillä lenkeillä kolme kertaa päivässä. Tavoitteenamme on aktivoida koiria mahdollisimman paljon ja viettää niiden kanssa niin paljon aikaa kuin vain kykenemme. Asuinseutumme on todella antoisa paikka koirille, vieressä on paljon erilaista maastoa jonne on mukava mennä juoksemaan ja temmeltämään. Luonto on todella lähellä ja se rauhoittaa, joka päivä pääsee juoksemaan koirien kanssa metsään kuuntelemaan lintujen laulua ja nauttimaan maaseudun rauhasta. Ei tarvitse aina pelätä, että jostain suunnasta tulee yhtäkiä auto, saamme olla rauhassa liikenteen ja kaupungin hälinältä.

koirien sivujen ulkoasuja ei olla vielä vaihdettu!

Evil grin's Caustic Cambo
narttu
kiinanharjakoira

Veja's Kawarina
narttu
kiinanharjakoira

Fimera's Ginda
narttu
bordercollie

Nagine's Dandelion Soyer
uros
australiankarjakoira

Wunder's Troll
uros
Bp groenendael

Virnn's Ypey
narttu
Bp tervueren

Sateenkaarisilta


n. Cattlebug's Apprize Amy
australiankarjakoira
0 pentuetta

u. Windy's Amacing Matt
welsh corgi cardigan
1 pentue

u. Magine's Pompermon
welsh corgi cardigan
1 pentue

Cattlebug's Apprize Amy: BH, LTW-07, vLATW-07, VV-07
Windy's Amacing Matt: BH, vESTW-07, vSWEW-07, vMV-07, BEL, N, GBR, FIN, UKR, EST ja SWE MVA
Magine's Pompermon: BH, vKANS MVA, vESTW-07, vSWEW-07, vMV-07, BEL, N, GBR, FIN, UKR, EST ja SWE MVA


Sivut suunniteltu Mozilla Firefoxille (1280x800). Toimivuus testattu lisäksi Internet Explorerilla. Jos sivusto ei toimi selaimellasi tai resoluutiollasi oikein, ilmoitathan siitä minulle! D&D is a sim game kennel! D&D on virtuaalikennel!
© Reetta 2008 All rights reserved
Photo © Deabei


   Blogi sisältää
  x ajankohtaista tietoa kennelistä
  x suunnitelmat, tiedoitukset
  x uutiset, kuulumiset
  x kisamenestys, kisakutsut