virallinen nimi (rekno): IW Cookie Monster (VTR-0000) |
rotu, sukupuoli: havannankoira, narttu |
säkäkorkeus: 25cm |
syntynyt: 16.08.2009 |
painotus: toko |
kasvattaja: Varga, Illusion Whisper FIN |
omistaja: Reetta, Debesis |
kuvagalleriaHavannankoiran ottaminen on pitkään ollut haaveenani ja nyt se toteutui, kun IW'hen syntyi upeista vanhemmista pentue! Neitokainen oli jo pienenä oikea energia pakkaus ja valloitti minut heti ensinäkemällä. Sen suloiset nappisilmät ja vauhdikas luonne vain kolahtivat niin mainiosti minuun, uskoin jo silloin, että siitä voisi tulla oiva harrastuskoira. Pentuna Kia oli rasavilli - kuten melkein kaikki pennut. Se ei koskaan malttanut olla paikallaan vaan juoksi ympäriinsä ja kiusasi muita koiria. Etenkin toisten hännässä roikkuminen oli oikein mieluisaa puuhaa, korvakin kävi aina välillä. Naskalihampaille löytyi kyllä siis käyttöä, mutta tyttö oppi kuitenkin nopeasti, että ei saa purra liian kovaa. Nyt vanhempana se leikkipuree kun sen kanssa riehutaan, osaa kuitenkin lopettaa. Hyvin ihmisystävällinen ja mukava koira, joka raskastaa vauhtia ja kaikenlaista puuhailua.
Kia ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut lapsista, muiden koirien ja aikuisten seura kiinnostaa sitä enemmän. Tyttö kun ei pienenä jaksanut koskaan olla sylissä ja lapset kun halusivat vain helliä pientä nallukkaa. Nytkään Kia ei lapsista välitä, antaa niiden silittää ja olla lähellään, mutta riehumaan se ei ala. Palloa yms. voi kuitenkin hakea ja olla rauhallisesti vierellä. Tämä tyttö on kova juoksemaan ja pitääkin kaikista eniten ulkona vapaana olemisesta. Aidattu piha onkin mitä parhain asia, kun on lauma rasavillejä kotona! Agility on osoittautunut TOKOn ohella meidän lajeiksi, Kia nauttii niiden harjoittamisesta ja saa samalla mukavasti liikuntaa ja aivojumppaa. Parissa näyttelyssä tullaan jossain vaiheessa käymään ihan senkin vuoksi, että jos joskus TOKO valioksi aijotaan on näyttelyissä täytynyt saada vähintään H. Mitään näyttelykoiraa en kuitenkaan lähtenyt hankkimaan, joten käyttökoiraksi tämäkin veijari meille tuli.
Sukutaulu| i. Rietas Revontuli BH vV-08 vFIN MVA vGERW-09 vLTW-09 vDKW-09 |
ii. Isblomst Noaak evm |
| ie. Rietas Manteli evm | |
| e. IW And Love Said No vGERW-09 vLTW-09 vDKW-09 |
ei. Piosenka Zimno vDK MVA vKREW-08 vEUW-08 |
| ee. Farucon Millenium Morning BH vFIN MVA vDK MVA vLUX MVA vKRE MVA LTW-08 vCAW-08 vKREW-08 vV-08, vEUW-08 vLUXW-09 |
IW Bubblegum Shooter "Joska" om. Varga
IW Vanilla Dream "Veeti" om. Shiroi
IW Apricot Cooler "?" om. Siru
| Päivämäärä | Järjestäjä | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 20.09.09 | Extant | MINI I | Alina | vKUMA |
| Päivämäärä | Järjestäjä | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 02.09.09 | Yläkerran | ALO | Tuulia | 178p. I palkinto |
| 12.09.09 | Gendarme's | ALO | Kuunsirppi | 188p. I palkinto --> AVO |
| 21.10.09 | Redwick | AVO | Bee | 193p. I palkinto |
| 29.10.09 | Bordersky | AVO | Hobu | 177p. I palkinto --> VOI |
| 27.11.09 | Foxtrial & Pyörätön | VOI | Nora | 265p. I-palkinto |
| 04.12.09 | Basuunan | VOI | Hubble | 288p. I-palkinto --> EVL |
| 16.02.10 | Merikapteenin | EVL | Silja | 276p. I palkinto + KP |
| Päivämäärä | Alainen | Järjestäjä | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 30.08.09 | vSPKL | Omnia Kennels | PAKK | Iina | PAKK1 86p. |
| 09.09.09 | DK VNL | iines & sicje | AVO | mio | ERI3 |
| 10.10.09 | FIN VNL | VMKL | AVO | Mia V | ERI2 PN3 SERT |
Mia V - 10.10.09
" Hyvä kuono, päässä hyvä väritys. Oikein kiinnittyneet, hyvänpituiset korvat. Sopusuhtainen narttu, jolla hyvät kulmaukset edessä ja takaa ja erinomainen ylä ja alalinja. Ok turkki, hyvä häntä ja rintakehä. "