Kiinanharjakoirista


  © Reetta

Kiinanharjakoirat eivät suinkaan ole meillä pelkkinä näyttelyitä kiertäviä posliiniesineitä, vaan niiden kanssa harrastetaan niille soveltuvia lajeja. Harrastamme omien kiinanharjakoiriemme kanssa näyttelyiden lisäksi agilitya ja tottelevaisuutta, mutta näiden pienten vipeltäjien kanssa pystyy harrastamaan muutakin. Koiratanssia voi esimerkiksi kokeilla, sekä käyttäytymiskokeessa kannattaa käydä. Kiinanharjakoirahan ei ole mikään työkoira, joten se täytyy saada motivoitumaan työn tekoon. Luonne yleensä näillä omaperäisillä koirilla on hieman ylimielinen, joten koiran saaminen kiinnostumaan jostain sille oudosta ja uudesta asiasta voi olla aluksi vaikeaa. Kunhan löytää koiralle sen niin sanotun oman lajin, sen parissa on varmasti hauskaa kummallakin osapuolella.

Kiinanharjakoiran luonteesta
Luonteeltaan kiinanharjakoirat poikkeavat muista seurakoirista. Luonne on hieman kissamainen, omapäisyys on vahva piirre, sekä oman arvonsa tunteminen. Myös pientä nirsoilua ja hienostelua voi ilmetä. Kiinanharjakoira on kuitenkin hyväntahtoinen ja kiltti koirarotu, joka on sosiaalinen ja iloinen. Pientä pidättyväisyyttä vieraita ihmisiä kohtaan kuitenkin ilmenee ja se on aivan sallittua. Harjakoirat on viehkeitä ja toimeliaita. Näitä kaikkia piirteitä koitamme välittää kasvatteihimme valitsemalla sopivia vanhempia. Kiinanharjakoira ei saa koskaan olla vihainen, vaan ystävällinen, kiltti ja sosiaalinen. Mitään kahteen muunnokseen (powder ja naku) liittyviä luonne eroja ei ole, kaikki riippuu koiran kasvuympäristöstä ja kouluttajasta.

Kiinanharjakoirat kiintyvät perheeseensä todella vahvasti ja kaipaavatkin sitä omaa aikaa omistajansa kanssa, oma aika on kuitenkin myös näille koirille tärkeää. Erilainen puuhastelu on harjakoirien mieleen. Ne keksivät paljon tekemistä jo ihan itsekseen, mutta seurallisena koirana ne viettävät mieluummin aikaa lajitoverinsa tai omistajansa kanssa.

Rakenne ja kennelin jalostuksesta
Rakenteeltaan kiinanharjakoirat ovat pääosin siroja ja pieniä, runko on pitkä, sopusuhtainen ja notkea. Nakuilla kiinanharjakoirilla karvoitusta on ainoastaan päässä, käpälissä ja hännässä, rungon tulee olla sileä ja karvaton (usealla kiinanharjakoiralla kasvaa "ei toivottua karvaa" runkoon, joka on ajeltava pois). Powder harjakoirat ovat sitä vastoin pehmeän ja harsomaisen karvan peittämiä. Pyrimme teettämään pentuja, joiden rakenne on rotumääritelmän mukainen, yksilöitä, jotka ovat kauniita, terveitä ja sopusuhtaisia.

Käytämme jalostuksessa ainoastaan koiria, jotka ovat rotumääritelmän mukaisia. Ne ovat terveitä, sopusuhtaisia ja kauniita yksilöitä, joilla on hyvä luonne (koiran sivuilla tulee olla luonne!) ja rakenne. Olen erittäin kiinnostunut muissa lajeissa kuin näyttelyissä ansaituista palkinnoista. Toki näyttelytuloksetkin merkkaavat, mutta on todella ilo huomata, jos koiralta löytyy myös agility tai koiratanssi tuloksia. Myös kiinanharjakoirien vanhempien suhteen joustan ja tiukennan, aivan sen mukaan, mitä mieltä olen mistäkin koirasta. Minulla ei näin ollen ole tarkkaan määriteltyjä kriteereitä koskien vanhempien tuloksia.

           
Photos © Mohawk, Al Shraifi and Avrina
© Davinheim and Debesis 2010. Photos in the layout © Deabei, Avrina and audrey_sel webdesign © Reetta