Debesis Can't Be Bad "As"

BH vPVA Vk1 RH-F B TK3 vjEUW-08vJLTW-09 vLTW-09 vGERW-09 vjGERW-09

As on oma kasvattini ja se saapui meille palautuksena 31.01.2010, kun entinen omistaja ei sitä voinut enää pitää. Poika on oikein komea ja maskuliininen uros, jolla on loistava paimennusvietti ja varma luonne. Jo pentuna As oli hyvin toimelias ja energinen, täältä lähdettyään koiran entinen omistaja kuvaili Asia näin: "As oli itsevarma, leikkisä, positiivinen ja ennen kaikkea seurallinen pentu. Se ei ollut itsekäs, ei ollenkaan." As ehtikin viettää liki kaksi vuotta Ricean hoivissa ja menestyikin hyvin rotukehissä ja paimennuksessa.

Ricean sanojen mukaan As oli melko helppo kouluttaa, poika oppi kuulemma lähes heti perusasiat, kuten istu ja maahan. Vaativimmissa komennoissa se kuitenkin vaati omistajaltaan suhteellisen paljon, mikä ei ole ihme, kun on australiankarjakoira kyseessä. Pienestä pitäen As on myös ollut hyvin ihmisläheinen ja se on todella huomionkipeä yksilö. Poika rakastaa kun se saa huomiota, oli sitten kyse rapsutuksista tai vain harjoituksista. Meille tullessaan As oli todella hyvä kunnossa, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Poika on reipas ja eloisa, mutta jääräpäisyyttä löytyy, eikä kaikki aina huvita. Harjoituksetkin saattavat aina välillä mennä pipariksi sen takia, että Asin keskittyminen herpaantuu, eikä se jaksa keskittyä.

Tämä uros on kuitenkin varsin rauhallinen yksilö, se ei jaksa meuhkata samalla tavalla kuin meidän muut koirat, vaan tutustuu asioihin etäämmältä ja rauhallisemmin. As osaa kuitenkin nauttia ja leikkiä, joten tarpeentullen siltäkin löytyy virtaa ja intoa esimerkiksi pomppia lumessa tai hypätä laiturilta kepin perässä veteen. Poika viihtyy kuitenkin hyvin omissa oloissaan tai makoilee omistajansa jaloissa, muiden kanssa sisätiloissa riehuminen ei ole niinkään sen juttu, ulkona, kun on enemmän tilaa, myös As liittyy leikkiin aivan mielellään. As myös rakastuu puruluita, joita se jyrsiikin mielellään pitkin päivää. Ruoasta se ei niinkään välitä, joten motivaatiokeino on täytynyt etsiä hieman kauemmin kuin muiden koiriemme kanssa, jotka kaikki ovat hyvinkin persoja ruualle.

Asin kanssa tullaan jatkamaan aktiivisesti kisautusta käyttöpuolella, myös ura näyttelykehissä jatkuu. Ricean ohjastuksella As onkin jo paimennusvalio, joten me suuntaamme muiden lajien kisakentille, vaikka toki kotona pojan kanssa jatketaan paimennuksen harjoittamista. Tarkoitus olisi lähteä kiisaamaan tokossa ja palveluskoiralajeissa, vielä tällä hetkellä emme ole päättäneet lajia, mutta mielessä on ollut viestin aloitus - sitä kun en ole vielä yhdelläkään koiristani harrastanut! Viestin lisäksi haku vaikuttaisi tälle koiralle parhaimmalta. Näiden lajien ohella olisi tarkoitus katsoa miten pojalle käy vesipelastus ja miten se pärjää pelastuskoiratoiminnan parissa, agilityyn näyttäisi Asilla olevan myös kunnon vieterijalat! Odotan innolla kasvattini kanssa työskentelemistä ja tulevaa yhteistä taipalettamme.

Sukutaulu
i. BH vPVA vFin Kva Hk3 SchH3 RH-E vKans Mva FIN SWE KRE
LT IS BEL UKR MVA LTW-07 VV-07 vEUV-07 vEUW-08

Nagine's Dandelion Soyer
ii. vFIN PVA BH Sch3 HK1
Blue's If You Knows
ie. vFIN KVA PVA BH HK3 JK1
Wimber's Tillintallin
e. BH vPVA FIN TVA JK3 JNLW-06 JW-07 JNLW-07 JSWEW-07
Backyard's You Could Be Mine In Rain
ei. Phoenix
ee. ITAV-06 BH HK3 VPVA
Rainy Day

Sisarukset
Debesis C'moon om. Mikael Parker evm
Debesis Can You Be Mine "Deni" om. Naomi kuollut
Debesis Call Me "Simo" om. Mona

Paimennus
Päivämäärä Järjestäjä Luokka Tuomari Tulos
23.10.08 Remrock Perusrata Nona 54p. --> BI
20.12.08 D&D BI Reetta KUPI --> BII
05.02.09 Iltaruskon BII Ellu KUPI --> BIII
14.02.09 ID BIII Ricea KUPI --> VPVA

PAVI
Päivämäärä Järjestäjä Luokka Tuomari Tulos
15.02.10 Haovc PAKK Paride PAKK1 95p.
24.05.10 KAP ALO Iivi ALO2 Vk1 --> AVO

Toko
Päivämäärä Järjestäjä Luokka Tuomari Tulos
21.07.09 Haly ALO Ciel I palkinto 171p.
10.02.10 Basuunan ALO Reetta I palkinto 182p. --> AVO
06.03.10 Merikapteenin AVO Silja I palkinto 178p.
07.04.10 Basuunan AVO Eros I palkinto 171p. --> VOI
13.05.10 Screem Out VOI Sekhmet I palkinto 295p. LKV
11.06.10 Davinheim VOI Reetta I palkinto 295p. --> EVL

Agility
Päivämäärä Järjestäjä Luokka Tuomari Tulos
13.02.10 Veerr järjestää MAXI I Veerr vKUMA
24.03.10 KAP MAXI I Iivi vKUMA
06.06.10 Kirsi MAXI I Kirsi vKUMA --> MAXI II

Vesipelastus
Päivämäärä Järjestäjä Luokka Tuomari Tulos
20.02.10 Carlia SOVE Paride hyväksytty

Pelastuskoirakokeet
Päivämäärä Järjestäjä Luokka Tuomari Tulos
24.05.10 Ketunmutkan PESO Repo 112p. RH-E
07.06.10 Rosewreick PEJÄ A Hanna-81 291p. RH-F A
18.06.10 Rainvalley PEJÄ B Kirsi 292p. RH-F B

Näyttelyt
Päivämäärä Alainen Järjestäjä Luokka Tuomari Tulos
31.12.2008 KRE VNL vEUV-08 JUN Mimmu ERI1 PU2 SERT ROP-juniori vjEUW-08
13.03.2009 FIN VNL Nallentassun JUN Eros ERI1 PU1 ROP SERT ROP-jun
08.04.2009 FIN VNL Innocent Desire JUN Mimmu ERI1 PU1 VSP
28.02.2009 DK VNL DK VNL JUN Mimmu ERI1 PU1 SERT ROP ROP-juniori
22.05.2009 N VNL Sheldom JUN Janina ERI1 PU1 ROP SERT
06.06.2009 BEL VNL Duskarra JUN Janina ERI1 PU1 ROP SERT
01.06.2010 KRE VNL Millenium AVO Pöpö ERI1 PU3
15.06.2010 Espanja Borderweld KÄY Lania ERI1 PU1 SERT ROP

Sanalliset arvostelut

Eros - 18.02.09 (JUN kuvilla)
" Erinomaisen skpleiman omaava hyvin kehittynyt uros. Pää aavistuksen pentumainen, voimakas kaula. Erinomainen eturinta. Lihaksikkaat ja oikeat mittasuhteet omaavat raajat, erinomaiset kulmaukset. Hyvin kulmautuneet lavat, hyvin erottuva säkä. Erinomainen ylä- ja alalinja, rungossa sopivasti massaa. Kuve saisi olla aavistuksen syvempi, erinomainen lanne. Kaunis väritys ja hyvä turkki. "

Mimmu - 31.12.08 (JUN kuvilla)
" Erinomaisen yleisvaikutelman antava uros, jolla hyvät mittasuhteet. Pää on erittäin hyvin kehittynyt, josta otsapengereen voi selvästi erottaa. Silmät erinomaisesti kiinnittyneet ja oikean muotoiset. Erittäin hyvä kaula, sopivan vahva, juuri sopivasti levenevä kohti runkoa. Lavat erittäin vahvat, vahvaluiset ja lihaksikkaat. Erinomaiset eturaajat. Erittäin hyvin kehittyneet ranteet. Erittäin hyvä runko, suhteessa muuhun koiran vartaloon. Rintakehä erinomainen. Häntä hyvin kiinnitynyt. Uros, joka omaa kauniin turkin ja värityksen. "

VIRTUAALIKOIRA - A SIM GAME DOG | PHOTOS © Z DOMU POLANKI, THANK YOU

Perustiedot


virallinen nimi: Debesis Can't Be Bad
rekisterinumero: VTR-0000
rotu, sukupuoli: australiankarjakoira, uros
säkäkorkeus: 49cm
syntynyt: 27.09.2008, AVO
painotus: käyttölajit, näyttelyt
kasvattaja: Reetta, Debesis FIN
omistaja: Reetta, Davinheim

Kuvagalleria



© Davinheim and Debesis 2010. Photos in the layout © Deabei, Avrina and audrey_sel webdesign © Reetta